Aika katkaista napanuora

BLOGI Väitetään, että altruismi, eli toisten puolesta uhrautuminen olisi egoismin vastakohta. Asiaa tarkemmin pohdittuani olen vahvasti toista mieltä. Altruismi voi myös osoittaa heikon itsetunnon, joka pyrkii miellyttämään toisia pitääkseen itsensä kasassa. Näin ollen itsekkyys on vain astetta kieroutuneempaa laatua.

Mietitänpä vaikka hyväntekeväisyyspuuskia joulun alla. Touhotamme mukana hyvän mielen keräyksissä unohtaaksemme ne 11 kuukautta, jolloin olemme haaskanneet aikamme ja rahamme joutavuuksiin koska muoti, koska kiire, koska perinne, koska lapset, koska ahdistus.

Niin, me kyllä varsin hyvin tiedämme mitä elämäntapamme merkitsee maapallon kestokyvylle.

Look closer and you'll see better. Photo by Mika Majaranta.

Toinen tyypillinen altruisti on ihminen nimeltä äiti. Hän uhraa vapaa-aikansa, ystävänsä ja rahansa lastensa vuoksi. Hän kestitsee, kuskaa, paijaa ja palvelee kunnes romahtaa (koska samaan aikaan töissäkin piti päteä, puolisoa ojentaa, näyttää hyvältä ja pitää koti kunnossa).

Merkittävä ongelma on, että äidillistä uhrautumista pidetään yleisesti hyväksyttävänä, ”normaalina”  toimintana.

Psykoterapeutti Carlos de Leon de Witt pitää lasten ja vanhempien välistä riippuvuutta yhtenä aikamme neurooseista. Ja totta tosiaan, elämme aikaa jolloin napanuora äidistä katkaistaan nelikymppisenä (jos silloinkaan). Carlosin mukaan mentaalisen irrottautumisen aika on viimeistään silloin kun lapset ovat teini-iässä.

Tokihan viisas vanhempi pohjustaa tervettä itsenäistymistä jo aikaisemmin. Jos minulta kysytään (eihän minulta kysytä koska minulla ei ole lapsia), parhaiten palvelet lastasi kun 1. kannustat häntä itsenäiseksi toimijaksi iän ja kykyjen asettamat valmiudet huomioiden ja 2) hankit itsellesi elämän.

Luulin pitkään että miehet olisivat parempia asettamaan itselleen terveet rajat. Enää en ole tästäkään aivan varma, sillä niin monen olen nähnyt olevan ansassa omassa perheessään. Kun äidit mukautuvat lapsensa oikkuihin, jää toisen vanhemman rooliksi taipua puolison tahtoon.

Ihmisen olisi tärkeä oppia hahmottamaan omat rajansa ja pitämään niistä kiinni. Seisomaan omassa voimassa, omin jaloin, satoi taikka paistoi. Sillä eihän toisten vuoksi elämisessä ole mitään järkeä.

Vasta silloin, kun havaitsemme ristiriidan omien ihanteiden ja todellisen elämän välillä on meidän mahdollista murtautua ulos tästä häkistä. Helppoa se ole, sillä meidän on paitsi tunnistettava myös tunnustettava ja hyväksyttävä keskeneräisyytemme. Minä olen tyhmä, Sinä olet tyhmä.

Elämä onkin toinen toistaan oudomman järjettömyyden summa. Lohdullista on, että joka aamu meillä on vapaus valita (toisin). Piirtää itsellemme ääriviivat ja hapuilla kohti ylevämpiä tavoitteita. Ihan Itsemme tähden.

Kirjoittaja on Ikivalkean kouluttaja Sanna Gyllene.

Full moon in the night sky December 2016. Photo: Mika Majaranta.