Vuosikasvu

Mikä on tuo kummallinen onttous sisimmässä, vaikka kaikki on ulkoisesti hyvin? Haikea kaipaus johonkin, jota ei osaa nimetä. Kuka on tuo, joka elämääni elää? Kuka olen?

Vuosikasvu on vuoden kestävä henkisen kasvun koulutus. Vuosikasvu vastaa kaipuuseen kasvaa ihmisenä kohti mielen, kehon ja sielun yhteyttä. Se viitoittaa tietä oman itsen syvimmän olemuksen äärelle. Koulutuksen taustalla ei ole mitään uskonnollista vakaumusta, vaan henkisyyttä käsitellään ihmisen syvempänä olemuksena.

Vuoden aikana käymme läpi henkisyyttä ja minuutta monesta eri näkökulmasta etsien omaa totuuttamme. Tavoitteenamme on hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme, löytää myötätunto itseämme ja mennyttä kohtaan, sekä löytää lempeys ja rauha sisältämme. Kohdatessamme itsemme, voimme kohdata aidosti myös muut ihmiset.

Henkisen kasvun ohjelma

Vuosikasvu koostuu seitsemästä (7) yhden päivän kestävästä ryhmätapaamisesta ja kahdesta (2) viikonlopun mittaisesta retriitistä. Päiväkoulutukset järjestetään Tuusulanjärven rannalla Majatalo Onnelan Männistössä ja retriitit Pyhätunturilla, Pelkosenniemellä. Viimeinen koulutuspäivä 27.10.2018 vietetään yhteisesti sovitussa luontokohteessa. Vuosikasvu-ohjelma toteutetaan 5-8 osallistujalla.

Koulutuspäivät rakentuvat aiheen alustuksesta, ohjatuista meditaatioista ja muista harjoituksista sekä yhteisistä keskusteluista. Retriiteillä pääsemme syventymään itseemme luonnon keskellä Pyhätunturin upeissa maisemissa. Koulutuksen aikataulu ja teemat ovat seuraavat:

  1. La 4.11.2017 klo 9.00-17.30 Matka alkaa. Myötätunnon ja anteeksiannon tielle
  2. Pe 1.12.2017 klo 11.00 – Su 3.12.2017 klo 15.00 Retriitti, Pyhätunturi. Kuka minä olen, kuka haluan olla?
  3. La 20.1.2018 klo 9.00-17.30 Tunteet ja tasapaino
  4. La 31.3.2018 klo 9.00-17.30 Ihmissuhteet peilinämme
  5. La 19.5.2018 klo 9.00-17.30 Energioiden maailma
  6. La 16.6.2018 klo 9.00-17.30 Rakkaus ja pelko
  7. Pe 24.8.2018 klo 11.00- Su 26.8.2018 klo 15.00 Retriitti, Pyhätunturi. Oman elämäni luoja
  8. La 22.9.2018 klo 9.00-17.30 Minä olen
  9. La 27.10.2018 klo 9.00-16.00 Irti päästäminen. Matka jatkuu.

Koulutuksen kokonaishinta on 2 150 euroa. Ennakkovaraajan Early bird -hinta 1 750e on voimassa kun maksat koulutuksen 9.10.2017 mennessä.

Hintaan sisältyy:

  • ruokailut päiväkoulutusten aikana: aamiainen, lounas ja iltapäiväkahvi/tee
  • koulutusmateriaalit
  • mökkimajoitus Pyhätunturin retriitillä
  • kahdeksan viikon mittainen mindfulness-ohjelma verkkovalmennuksena (vapaaehtoinen)

Matkat Pyhätunturille ja ruokailut retriittien aikana jokainen kustantaa itse.

Kuinka ilmoittaudun?

Koulutuspaikkoja on kahdeksan ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutukseen ilmoittaudutaan joko  maksamalla varausmaksu 350e* tai suorittamalla early bird -maksu kokonaisuudessaan Ikivalkean verkkokaupassa viimeistään 9.10.2017. Muistathan syöttää yhteystietosi maksajan kenttään.

*Loppuosa koulutuksesta (1800 euroa) maksetaan kerralla 1.11.2017 mennessä tai viidessä tasaerässä (5 x 360 euroa) 1.3.2018 mennessä. Maksulinkit loppuosan suorittamiseksi saat sähköpostiisi.

Pyhätunturin retriittiä varten matkat on hyvä varata hyvissä ajoin. Rovaniemen rautatieasemalta ja lentokentältä sekä Kemijärven rautatieasemalta on bussiyhteys Pyhätunturille. Majatalo Onnelassa on majoitusmahdollisuus päiväkurssien pitkämatkalaisille.

Kouluttajasi

Vuosikasvu-ohjelman kouluttaja on Henkinen valmentaja® ja mindfulness-ohjaaja Sari Leinonen. Sari on toinen Ikivalkea Oy:n perustajista ja kouluttajista. Ennen yrityksen perustamista Sari on toiminut suurimman osan työurastaan rakennusalalla asiakaspalvelu- ja tuotantoinsinöörin tehtävissä ja viimeiset vuodet rakennuttajatoimistossa.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on kiinnostanut Saria aina. Noin kahdeksan vuotta sitten koettu työuupumus sai hänet etsimään apua vaihtoehtoisista hoitomuodoista sekä syventämään tietämystään ihmismielen toimintamekanismeista. Erilaisiin koulutuksiin osallistuessaan hän on joutunut kyseenalaistamaan omaa maailmankuvaansa ja toteamaan ihmisen olevan moniulotteisempi kuin tiede on pystynyt todistamaan. Kouluttajana Sari ei pitäydy yhdessä menetelmässä tai opissa, vaan hän välittää eteenpäin omakohtaisten kokemusten ja oivallusten kautta sisäistämäänsä tietoa.

Vuonna 1976 syntynyt kolmen lapsen äiti asuu perheineen Tuusulassa, mutta viettää paljon aikaa myös lapsuudenmaisemissaan Lapissa Kemijärvellä. Linkin takaa voit tutustua Sarin tarinaan tarkemmin.

Tiedustelut: sari (at) ikivalkea.fi, puh. 040 539 7505.