Tuhat-ja-kaksi askelta puhtaampi

BLOGI Kevätauringon paljastaessa tahraiset ikkunat moni tarttuu oitis rättiin ja lastaan. Moni inspiroituu myös henkilökohtaiseen puhdistautumiseen paaston ja mietiskelyn merkeissä. Detox-kuurille löytyykin erinomaisen hyviä perusteita.

Elollisen olennon sisään- ja uloshengitys edustaa olemassaolon kaksisuuntaista sykliä. Kun vedämme ilmaa keuhkoihin, ravitsemme itseämme elämää ylläpitävällä voimalla. Uloshengitys puolestaan työntää tarpeettomaksi käyneen aineksen ulos kehostamme.

Koko fyysinen järjestelmämme toimii samalla periaatteella. Syömämme ruoka muuttuu energiaksi ja ylimääräinen kuona poistuu eritteiden mukana pois järjestelmästä. Tämä simppeli mekansimi ylläpitää ihmisen elinvoimaa ja terveyttä myös ihan solutasolla.

Mutta ihminenpä onkin erikoinen olento. Sen sijaan että tukisi tätä nerokasta, itseohjautuvaa ravitsemisen ja puhdistumisen mekanismia, on hän keksinyt haastaa sen kaikella tarmollaan.

Yksi valelee itseensä mitä mielikuvituksellisimpia kemikaaleja, toinen ahmii E-koodin poikineen valkoisen vehnän ja sokerin kyytipoikana. Kolmas sauhuttelee tupangia vuosikymmenestä toiseen tai työskentelee olosuhteissa, joka altistaa erilaisille myrkyille. Tälle itsetuhoisalle käyttäytymiselle löytyy kyllä tuhat-ja-yksi hyvää – joskin tekaistua – syytä.

Jos tämä merkillinen skenaario olisikin totta vain vappuna ja firman pikkujouluissa, ei hätä olisi tämän näköinen. Mutta koska käytämme kehomme sabotoimiseen jokapäiväisen tarmomme, on ymmärrettävää että erilaiset sairaskertomukset värittävät kahvipöytäkeskustelujamme kolmikymppisestä lähtien.

Koska kehomme ei kerta kaikkiaan ennätä poistaa kaikkea kuonaa mitä sinne ahdamme, se alkaa oireilla. Yhdellä sassaroi suolisto, toisella ahtautuu keuhkot. kolmas kehittää sokeritaudin, neljännellä kutisee iho. Viidennellä vaivaa poskiontelot, kuudennella räjähtää pää.

Myös ihmisen tunne-elämän ja mielen toimintaa voidaan kuvata samalla „ravitse ja puhdista“ -mekanismilla. Sillä patoutunut valhe, suru tai viha kyllä ilmaisee itsensä jossain kohtaa elämää, jos emme saa työstettyä tunteitamme ulos kehosta. Ylikuormittunut mieli on taas digiajan paljon-puhuttu tuliainen. Ilman tasapainoa ja lepoa, nämä taakat vievät unemme, ahdistavat ajatuksemme ja masentavat mielemme.

Voi vain ihmetellä, miksi me ihmiset asetamme kaikenlaisen roskan hyvinvointimme edelle? En tiedä vastausta, mutta muistan jälleen Anthony de Mellon lauseen: „Ihminen haluaa mitä tahansa muuta kuin olla onnellinen“. Tässä tilanteessa ajatuksen voisi muotoilla seuraavasti: Ihminen haluaa mitä tahansa muuta kuin olla terve. Hän ei jaksa, halua tai ennätä huolehtia itsestään.

Kuinka nujertaa tämä välinpitämättömyys omaa itseämme kohtaan?

Tiedostamalla ja tunnustamalla vahingolliset taipumuksemme olemme jo askeleen verran oikealla tiellä. Seuraava etappi onkin pidempi, ja vaatii tuhat-ja-kaksi määrätietoista askeleita. Mitä useammin valitsemme arjessa hyvinvointimme puolesta, sitä lähemmäksi terveyden tavoitetta pääsemme. Kompastelu on inhimillistä, ei anneta sen lannistaa.